|
Maria Kalaniemi & Timo Alakotila
Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila
ovat soittaneet ja esiintyneet
yhdessä vuodesta 1991. Duo vietti viime vuonna 10-vuotisjuhliaan.
Sopivasti kuin juhlan kunniaksi heiltä ilmestyi kesällä 2001 Ambra-cd.
Ambra valittiin Helsingin Sanomien Vuoden Parhaat Levyt 2001-
listalle.
Molemmat muusikot toimivat monissa eri yhtyeissä ja kansainvälisissä
musiikkiprojekteissa. Duotyöskentely, harmonikan ja pianon
vuoropuhelu välillä kiihkeästi ja välillä maalaillen, on heillä
kuitenkin säilynyt vuosien varrella hyvin tärkeänä ja rakkaana
musiikintekemisen muotona. Pelkästään viime vuonna he esiintyvät mm.
Ruotsissa, Islannissa, Färsaarilla, Grönlannissa, Japanissa,
Englannissa, Irlannissa ja USA:ssa.
Vuonna 2002 oli vuorossa mm. Itävalta, Jugoslavia sekä Taiwan.
Duon ohjelmisto koostuu musiikista laidasta laitaan. Suomalaiset
menuetit, polskat, polkat ja tangot soivat Marian ja Timon omina
raikkaina sovituksina. Argentiinalaiset tunteikkaat tangot sekä
helmeilevät ranskalaiset valssit kuuluvat olennaisena osana
ohjelmistoon, kuten myös kaksikon omat sävellykset. Siis musiikkia
kaikilla mausteilla!

Ambra-cd:n arvioita:
” …Kalaniemen harmonikan soundi on lämmin, korukuviot nopeita,
lyyrisiä ja taidokkaita. Alakotilan piano
taas soi kuulaana ja raikkaana kuin ryöpsähtelevä tunturipuro…
Kokoniasuus on kahden ihmisen yhteistyön juhlaa…” Kimmo Nevalainen,
Karjalainen
”…Muusikot tunnistaa oitis, olipa kyse sitten omista sävellyksistä,
kotoisen Haudanmaa-perinteen uudesta
sovituksesta, Sinisestä huvimajasta tai iki-ihanasta
ranskalaisklassikosta Indifference…soinnissa on meripihkan lämmintä
kuultavuutta ” Pirkko Kotirinta, Helsingin Sanomat
”…Näiden kahden suurella sydämellä soittavan suomalaisen virtuoosin
harmonikan ja pianon liitto on varmaan taivaassa solmittu, sillä
niin syvissä vesissä tämä kokonaisuus ui. Ambra on varmaankin vuoden
2001 merkittävimpiä uuden, suomalaisen musiikin levytyksiä,
liikutaampa sitten missä tahansa musiikin
genressä…” Hannu Lehtoranta, Friiti
”…Huvudpersonen här är Maria Kalaniemi, som är den mest subtila av
dragspelare. Hon ser ut att verka utifrån ett inre centrum av samlat
lugn. Pianisten Timo Alakotila har en lyrisk ton som för tanken till
Jan
Johansson och Chick Corea…” Dagens Nyheter, Ingrid Strömdahl
|